Kilpailulisenssi
Jokaisella viralliseen ratajuoksulähtöön osallaistuvalla koiralla tulee olla voimassa oleva lisenssi siihen maahan, jossa kisa järjestetään. Jotta koira voi kilpailla ratajuoksuissa, sen täytyy saada koejuoksuista 3 hyväksyttyä tulosta. Kun lisenssi on anottu, koira saa osallistua rata- sekä maastojuoksuihin. Lisenssi on maakohtainen, eli koiran pitää suorittaa siihen vaadittavat tulokset erikseen jokaisessa maassa, jossa sen halutaan kilpailevan.
Lisenssin vaatimukset
1. Koiran tulee saada hyväksytty tulos kolmesta koejuoksusta.
2. Koiralla tulee olla vähintään laatumaininta H (hyvä) YVNL:n alaisesta näyttelystä (ei koske pysyvästi kuvattomia eikä piirroskuvallisia koiria).
Kilpailut
Kilpailujen järjestämisessä ei juuri ole vaatimuksia, mutta on suositeltavaa järjestää mahdollisimman suurelle kisaajakunnalle avoin juoksutapahtuma.
Viralliset kilpailut voidaan ryhmitellä kolmeen tyyppiin: ratajuoksut, maastojuoksut sekä arvojuoksukilpailut (VVUL järjestää yksinoikeudella kerran vuodessa). Niiden lisäksi järjestetään myös koejuoksuja.
Osallistumiskoodit
Jokaisessa VVUL:in alaisessa koe, rata- tai maastojuoksussa tulee käyttää samoja osallistumiskoodeja. Yhtenäiset osallistumiskoodit löytyvät alapuolelta.
Koejuoksut
Ratajuoksu
Maastojuoksu
Ratajuoksut
Ratajuoksuissa kilpaillaan roduittain. Juostavat matkat ovat 280 metriä, 350 metriä sekä 480 metriä. Jokaiseen rotuun otetaan enintään 10 juoksijaa, mutta mikäli osallistujamäärä ylittää 10, voidaan juosta toinen erä. Ratajuoksuun osallistuvalla koiralla tulee olla virallinen lisenssi maahan, jossa kisa juostaan.
Maastojuoksut
Maastokilpailuissakoirat kilpailevat pareittain ja roduittain. Jokainen pari juoksee oman lähtönsä ja sertifikaatit jaetaan koko rodulle yhteisesti pistemääriä vertailemalla.
Arvojuoksukilpailut
VVUL järjestää joka vuosi virtuaalimaailman ainoat arvojuoksukilpailut, Kuninkuusjuoksut. Mestaruus juostaan ratajuoksuna, ja joka rodun nopein koira saa tittelin vJK-vuosiluku.
Koejuoksut
Saadakseen oikeuden kilpailla virallisissa lähdöissä koiran tulee hyväksytysti suorittaa kolme koejuoksua. Koejuoksut juostaan kuudessa eri kategoriassa, ja jokaiseen kategoriaan voidaan ottaa max. 15 osanottajaa. Mikäli osallistujamäärä ylittyy, voidaan järjestää toinen lähtö. Kategoriat ovat:
Kategoria 1 (280 metriä): basenji, cirneco dell'etna, italianvinttikoira. Alitettava aika 28,00 sekuntia.
Kategoria 2 (480 metriä): englanninvinttikoira, unkarinvinttikoira, silkkivinttikoira. Alitettava aika 35,00 sekuntia.
Kategoria 3 (480 metriä): puolanvinttikoira, saluki, sloughi, whippet, silken windsprite, espanjanvinttikoira. Alitettava aika 37,00 sekuntia.
Kategoria 4 (480 metriä): azawakh, skotlanninhirvikoira, venäjänvinttikoira. Alitettava aika 39,00 sekuntia.
Kategoria 5 (480 metriä): ibizanpodenco. Alitettava aika 40,50 sekuntia.
Kategoria 6 (480 metriä): afgaaninvinttikoira, faaraokoira, rhodesiankoira. Alitettava aika 42,30 sekuntia.
Kategoria 7 (480 metriä): irlanninsusikoira. Alitettava aika 45,50 sekuntia.
Tulokset ja palkitseminen
Virtuaalisten vinttikoirakilpailujen tulokset arvotaan aina, ja arpomiseen suositellaan esimerkiksi tätä tai tätä arvontakonetta. Se, että tulokset arvotaan tarkoittaa myös sitä, että virallista tuomaria ei kisoissa ole. Tämän vuoksi tuomari on jätettävä merkitsemättä niin kilpailun omalle sivulle kuin koirien tuloksiin.
Tuomarointiohjeet
Valioituminen
Juoksulajeista voi saavuttaa seuraavat valionarvot:
vMAATUNNUS KVA-R: käyttövalio ratajuoksukokeista
vMAATUNNUS KVA-M: käyttövalio maastojuoksukokeista
Maatunnukset:
vFIN = Suomi
vGBR = Iso-Britannia
vN = Norja
vSWE = Ruotsi
Vaatimukset
- Viisi käyttövalioajan alittavaa aikaa ratajuoksukilpailuissa (ei tarvitse olla samalta matkalta)
tai
- viisi maastosertifikaattia
LISÄKSI:
- vähintään laatuarvosana H (hyvä) mistä tahansa YVNL:n hyväksymästä näyttelystä
- voimassa oleva lisenssi
1. Koiran tulee saada hyväksytty tulos kolmesta koejuoksusta.
2. Koiralla tulee olla vähintään laatumaininta H (hyvä) YVNL:n alaisesta näyttelystä (ei koske pysyvästi kuvattomia eikä piirroskuvallisia koiria).
Kilpailujen järjestämisessä ei juuri ole vaatimuksia, mutta on suositeltavaa järjestää mahdollisimman suurelle kisaajakunnalle avoin juoksutapahtuma. Viralliset kilpailut voidaan ryhmitellä kolmeen tyyppiin: ratajuoksut, maastojuoksut sekä arvojuoksukilpailut (VVUL järjestää yksinoikeudella kerran vuodessa). Niiden lisäksi järjestetään myös koejuoksuja.