Ratajuoksujen tuomarointiohje
Tässä on selkeä ratajuoksujen tuomarointiohje, jota kannattaa käyttää apuna ratajuoksujen tuomaroinnissa. Tässä tuomarointiohjeessa neuvotaan ratajuoksujen tulosten arpominen tällä arvontakoneella vaihe vaiheelta. Jos et ymmärrä jotakin kohtaa tai toivot ohjeeseen lisäyksiä, otathan yhteyttä osoitteeseen vvul@katkoviiva.net.
Vaihe 1
Vaiheessa 1 kaikki koirat numeroidaan järjestyksessä. Kopioit siis osallistujalistan kisasivulta ja numeroit ne numerojärjestykseen. Huomaathan, että numerot ovat vain apuna tuomaroidessa, eikä niitä näinollen lisätä virallisiin tuloksiin!
Vaihe 2
Vaiheessa 2 katsot ensin, kuinka monta osallistujaa tuomaroitavassa rodussa on. Jos siinä on esimerkiksi 4 osallistujaa, laitat tähän arvontakoneeseen SMALLEST VALUE-kohtaan numeron 1 (aina) ja LARGEST VALUE-kohtaan osallistujien lukumäärän eli esimerkissämme 4. Paina GET SEQUENCE.
Vaihe 3
Vaihe 2:n tuloksena arvontakone arpoo puoleettoman numerolistan, esimerkkinä alla oleva:
4
1
3
2
Vaihe 4
Nyt koirat laitetaan järjestykseen. Numeroit hetki sitten koirat oppaan kohdassa 1 kertomalla tavalla. Esimerkiksi kategorian ensimmäinen koira, jonka numeroit kohdassa kaksi numerolla 1, on nyt vasta toinen koira. Samalla tavalla koira, jonka numeroit ohjeen 2. kohdassa numerolla kaksi, sijoittuu nyt listan viimeiseksi eli sijalle 4.
Vaihe 5
Nyt sinulla pitäisi olla edessäsi koirat järjestyksessä ja edellä liuta numeroita. Kaikki numerot voi nyt poistaa.
Vaihe 6
Vaiheessa 6 katsot sen tuomaroitavan rodun KV-ajat. Tässä esimerkkirodussa (silkkivinttikoira) KV-ajan vähimmäisaika on 32,00 sekuntia (tämän sivun lopusta näet jokaisen rodun KV-ajat). Nyt listasi näyttää siis tässävaiheessa kutakuinkin tältä (tietenkin koirat eri paikoissa):
VVULFIN-0091 n. Silencieux's Are you my love
VVULFIN-0090 n. Nezeli Rüzgâr
VULFIN-0098 n. Weltraum Anormal rüya
VVULFIN-0089 u. Nezeli Modrá Blesky
Vaihe 7
Tarkista tältä sivulta, kuinka monta KV-aikaa saat jakaa. Tässä esimerkkirodussamme (silkkivinttikoira) on 4 osallistujaa, joten kaavan mukaan saamme jakaa max. 2 käyttövalionaikaa (joka on tällä rodulla alle 32,00 s.). Alla vielä käyttövalionaikojen jakokaava:
1-4 osallistujaa - max 2 käyttövalioaikaa
5-8 osallistujaa - max 3 käyttövalioaikaa
9-10 osallistujaa - max 4 käyttövalioaikaa.
Vaihe 8
Kuten kohdassa 7 tarkistimme, saamme tässä tapauksessa jakaa max. 2 käyttövalionaikaa. Se on nyt sivun arvottavissasi, jaatko 0, 1 vai 2 käyttövalio eli KV-aikaa (voit arpoa vaikka tällä arvontakoneella laittamalla arvontakenttään allekkain listan 0, 1 & 2 ja painamalla ARVO. Listan ensimmäinen numero on se lukumäärä, kuinka monta KV-aikaa jaat. (Huomaa, ettet missään nimessä saa jakaa enempää kuin 2 KV-aikaa tässä osallistujamäärässä!
Vaihe 9
Nyt jaat ajat. Minun arvonnassani lukumääräksi tuli 1, joten jaan yhden KV-ajan (tällä rodulla 32,00) alittavan ajan! Lopuille osallistujille jaetaan aika, joka on KV-ajan yli eli yli 32 sekuntia. Valmiiden tulosten pitäisi näyttää jotakuinkin tältä:
VVULFIN-0091 n. Silencieux's Are you my love 31,58 s. KV-AIKA
VVULFIN-0090 n. Nezeli Rüzgâr 32,54 s.
VULFIN-0098 n. Weltraum Anormal rüya 32,88 s.
VVULFIN-0089 u. Nezeli Modrá Blesky 33,08 s.

-

VVULFIN-0091 n. Silencieux's Are you my love VVULFIN-0090 n. Nezeli Rüzgâr VULFIN-0098 n. Weltraum Anormal rüya VVULFIN-0089 u. Nezeli Modrá Blesky

- 1-4 osallistujaa - max 2 käyttövalioaikaa

VVULFIN-0091 n. Silencieux's Are you my love 31,58 s. KV-AIKA VVULFIN-0090 n. Nezeli Rüzgâr 32,54 s. VULFIN-0098 n. Weltraum Anormal rüya 32,88 s. VVULFIN-0089 u. Nezeli Modrá Blesky 33,08 s.