Lisenssit

Seuraavilla käytännöillä varmistetaan koirien lisenssikelpoisuus.

    1. Koiran tulee saada hyväksytty tulos kolmesta koejuoksusta.
    2. Koiralla tulee olla vähintään laatumaininta H minkä tahansa vFCI:n alaisen VNL:n alaisesta näyttelystä (ei koske pysyvästi kuvattomia eikä piirroskuvallisia koiria) tällä varmistetaan se, että italianvinttikoirat ja whippetit ovat sallitun kokoisia, sekä se, että urokset eivät ole kivesvikaisia

Huomioikaa, että lisenssit ovat maakohtaisia!Koiran pitää siis suorittaa siihen vaadittavat tulokset erikseen jokaisessa maassa, jossa sen halutaan kilpailevan.

Vinttikoirajuoksuja järjestetään neljässä maassa - Suomessa, Ruotsissa, Norjassa sekä Iso-Britanniassa.

Liiton puolesta juoksukilpailuja järjestetään vähintään kerran kuussa. Tähän asti ratajuoksu tuntuu saavuttaneen suuremman suosion, mutta maastojuoksujen menestyksen takaamiseksi pyritään nykyään järjestämään myös maastokoe.

Tuulia
vvul@katkoviiva.net

Lisenssianomuskaavake

Sähköpostiosoitteesi

Koiran sukupuoli

Koiran virallinen nimi ilman titteleitä

Rotu

Maa, johon lisenssiä anotaan

Vaadittavat koejuoksutulokset



Vaadittava näyttelytulos

MYöNNETYT LISENSSIT

VVULFIN-0001 narttu Virvatulen Eebenpuu afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0039 narttu Tyyne afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0072 narttu Gilzar Xear Juliet afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0082 narttu Filyra's End of Days afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0103 narttu Filyra's Esmerald Lovér afgaaninvinttikoira
VVULSWE-0001 narttu Filyra's Esmerald Lovér afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0106 uros Filyra's The Grey Havens afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0111 uros Filyra's The Uruk-Hai afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0122 narttu Operada Bas Kadin afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0148 narttu At Floor 13 by myrrha afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0164 narttu Filyra's Elegante De Boutique afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0180 uros Alien Tune by myrrha afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0195 uros Azhar Aziz from Ghowr afgaaninvinttikoira
VVULFIN-0210 uros Guardian I Have Dream afgaaninvinttikoira
       
VVULFIN-0029 uros Zhirocco azawakh
VVULFIN-0054 uros Hurmurin Hurmos azawakh
VVULFIN-0055 narttu Belleza F azawakh
VVULFIN-0125 narttu Walkaway's Crush On You azawakh
VVULFIN-0182 narttu Jalaqsan Hees Ubax azawakh
VVULFIN-0196 uros DeWolf Akins Abejide azawakh
VVULFIN-0197 narttu DeWolf Akili Aluna azawakh
       
VVULFIN-0051 uros Njaalla Amun-Re basenji
VVULFIN-0057 narttu Karvaturvan Ikiliikkuja basenji
VVULFIN-0063 narttu Nauruloitsun Aalistuuli basenji
VVULFIN-0067 narttu Nauruloitsun Aina Yhtä Ihana basenji
VVULFIN-0093 uros Nauruloitsun Come On Captain basenji
VVULFIN-0095 narttu Nauruloitsun Come On Catfish basenji
VVULFIN-0108 uros Aavikkorannan Ameno Mels basenji
VVULFIN-0109 narttu Nauruloitsun Bianca Biscuit basenji
VVULFIN-0152 narttu Nauruloitsun Adalmiina basenji
VVULFIN-0153 uros Sanjaras Bacca di Ginepro basenji
VVULFIN-0162 uros Enpic's VolleyBall basenji
VVULSWE-0006 narttu Nauruloitsun Betty Boop basenji
VVULFIN-0191 narttu Sanjaras Eternal Joy basenji
VVULFIN-0193 narttu Nauruloitsun Betty Boop basenji
VVULFIN-0205 uros Sanjaras Amigo basenji
VVULFIN-0206 uros Sanjaras Bacca di Montagnia basenji
VVULFIN-0211 narttu Nauruloitsun Come On Carrie basenji
       
VVULFIN-0002 narttu Yiddish Banaanitaivas cirneco dell'etna
VVULFIN-0096 narttu Dasaret Kumade cirneco dell'etna
VVULFIN-0142 narttu Gwiazda's Drokilaisim cirneco dell'etna
VVULFIN-0154 narttu Lonelyway's Gone Forever cirneco dell'etna
       
VVULFIN-0003 uros Hurmurin Ghost Story englanninvinttikoira
VVULFIN-0105 uros Folcer's Dark Valley englanninvinttikoira
VVULFIN-0136 narttu Yläkerran Ainoa Apuri englanninvinttikoira
VVULFIN-0145 uros Yläkerran Aamuruskon Aate englanninvinttikoira
VVULFIN-0146 narttu Bigarre fee englanninvinttikoira
VVULFIN-0157 narttu Yläkerran Arvoitusten Aika englanninvinttikoira
VVULFIN-0163 narttu Beyond Flame's Gonna Crush You Down englanninvinttikoira
VVULFIN-0203 uros Sixx Anatomy Of A Predator englanninvinttikoira
       
VVULFIN-0173 uros NJ Legion Iced Tea espanjanvinttikoira
VVULFIN-0184 narttu Zarine's Marie Soleil Elfelda espanjanvinttikoira
       
VVULFIN-0041 uros Fire's Red Artemis faaraokoira
VVULFIN-0077 narttu Filyra's Dismal faaraokoira
VVULFIN-0080 uros Filyra's Falco Rusticolus faaraokoira
VVULFIN-0094 narttu Filyra's Moonlight Shadow faaraokoira
VVULFIN-0095 narttu Filyra's Hinkypunk faaraokoira
VVULFIN-0099 uros Filyra's Sunstroke in the Beach faaraokoira
VVULFIN-0100 narttu Zenit Cyanide Sun faaraokoira
VVULFIN-0112 uros Farkuntekijän Sininen aamutossu faaraokoira
VVULFIN-0115 narttu Yaccouza The Idiot Box faaraokoira
VVULFIN-0118 uros Yaccouza Cartoon Sushi faaraokoira
VVULFIN-0128 uros Filyra's Shrieking Shack faaraokoira
VVULFIN-0131 uros Woodgate's Twilight And Shadow faaraokoira
VVULFIN-0132 uros Filyra's Firenze faaraokoira
VVULFIN-0139 narttu Zenit Beyond Redemption faaraokoira
VVULFIN-0143 uros Zenit Cinco De Mayo faaraokoira
VVULFIN-0147 uros Jacalyn Voice Off Camera faaraokoira
VVULFIN-0159 narttu Filyra's Babylon A.D. faaraokoira
VVULFIN-0161 narttu Zenit Funeral Of Hearts faaraokoira
VVULFIN-0190 uros Filyra's End Of Century faaraokoira
VVULFIN-0192 uros Jacalyn Swing Life Away faaraokoira
VVULFIN-0201 narttu Filyra's Science of Sleep faaraokoira
VVULFIN-0202 uros Filyra's Human Revolution faaraokoira
       
VVULN-0002 uros Micromania's Yurochka Petrov ibizanpodenco
VVULFIN-0119 narttu Ifrinn Belinda ibizanpodenco
VVULFIN-0155 uros Wolfbone Deep Silent Complete ibizanpodenco
VVULFIN-0160 narttu Gallow's Fruit Machine ibizanpodenco
VVULFIN-0175 uros Finally Dear Heroin Death ibizanpodenco
VVULFIN-0185 uros Micromania's Yurochka Petrov ibizanpodenco
       
VVULFIN-0005 uros Teesmarsh Adrian irlanninsusikoira
VVULFIN-0006 uros Sweet Dream's Join The Club irlanninsusikoira
VVULFIN-0059 uros Joy Vision River Phoenix irlanninsusikoira
VVULFIN-0064 narttu Joy Vision Radio Romance irlanninsusikoira
VVULFIN-0079 narttu Aister i Scáth irlanninsusikoira
VVULFIN-0083 narttu Corusant's Ciannait irlanninsusikoira
VVULFIN-0086 uros Néall Seán Lorcán irlanninsusikoira
VVULFIN-0088 uros Corusant's Casmeon irlanninsusikoira
VVULFIN-0129 narttu Queen Karma irlanninsusikoira
VVULFIN-0144 uros The King of Royalties irlanninsusikoira
VVULFIN-0149 narttu Navaer Melethril irlanninsusikoira
VVULFIN-0179 narttu Andera's Cry Like A Wolf irlanninsusikoira
       
VVULFIN-0007 uros RH's Keskiyön Kummitus italianvinttikoira
VVULFIN-0008 narttu Windy Hill Aioria italianvinttikoira
VVULFIN-0009 uros Denwer's Phantom of Guilt italianvinttikoira
VVULFIN-0010 narttu Alfil's Shoot The Moon italianvinttikoira
VVULFIN-0011 uros Zinnwald Ba Weasel italianvinttikoira
VVULFIN-0012 uros Epochos Ciklonas italianvinttikoira
VVULFIN-0013 narttu Zinnwald Ba Strawberry italianvinttikoira
VVULFIN-0014 narttu Deai de Baiser Noir italianvinttikoira
VVULFIN-0046 narttu Zinnwald Saturnine italianvinttikoira
VVULFIN-0047 narttu Zinnwald Tristessa italianvinttikoira
VVULFIN-0048 uros Zinnwald Jellybelly italianvinttikoira
VVULFIN-0052 uros Zinnwald Slow Dawn italianvinttikoira
VVULFIN-0068 narttu Zinnwald Chokeberry Moon italianvinttikoira
VVULFIN-0071 narttu Joy Vision Seven Deadly Sins italianvinttikoira
VVULFIN-0075 narttu Joy Vision Sinister Rouge italianvinttikoira
VVULFIN-0078 uros Joy Vision Shoot The Singer italianvinttikoira
VVULFIN-0084 narttu Tsarnovy Queen of Hearts italianvinttikoira
VVULFIN-0097 narttu Picardan A Stride of Pride italianvinttikoira
VVULFIN-0101 uros Folcer's Darkness italianvinttikoira
VVULSWE-0005 uros Folcer's Darkness italianvinttikoira
VVULFIN-0104 narttu Picardan Alone Ever After italianvinttikoira
VVULSWE-0002 narttu Picardan Alone Ever After italianvinttikoira
VVULFIN-0183 narttu Luna de Solendra italianvinttikoira
VVULFIN-0188 narttu Yläkerran Ikkunaprinsessa italianvinttikoira
VVULFIN-0194 narttu Yläkerran Suon Kulkija italianvinttikoira
VVULFIN-0208 narttu Duchessa Von D italianvinttikoira
       
VVULFIN-0138 uros Alfdamm Revolution rhodesiankoira
       
VVULFIN-0015 uros Virvatulen Julma saluki
VVULFIN-0016 uros Sweet Dream's Firefly saluki
VVULFIN-0017 uros Ash System Nightlife Crisis saluki
VVULFIN-0023 narttu Chien's Silent saluki
VVULFIN-0024 narttu Ingalsin Cassandra saluki
VVULFIN-0025 narttu Windstar Flower Child saluki
VVULFIN-0026 uros Dynastyn Al Azeera saluki
VVULFIN-0049 narttu Ayloul's Badi'A saluki
VVULFIN-0030 uros Ayloul's Bashshar saluki
VVULFIN-0031 narttu Leya's Aziza saluki
VVULFIN-0032 narttu Leya's Al-Shama saluki
VVULFIN-0033 uros Sahra's Ghostchaser saluki
VVULFIN-0034 narttu Sahra's Ma-Ajmala saluki
VVULFIN-0035 narttu Shabha El Badieh saluki
VVULFIN-0038 uros Ravenhill's Cole saluki
VVULFIN-0036 uros Siraj Al Leil saluki
VVULFIN-0042 narttu Ayloul's Mishael saluki
VVULFIN-0043 uros Sawquen Radisson White Sands saluki
VVULFIN-0044 narttu Sawquen Hesperia Playa El Agua saluki
VVULFIN-0053 uros Midnight's Saluqis Fabollanah saluki
VVULFIN-0065 uros Muromyslin Amon saluki
VVULFIN-0069 uros Medina's Tel Aviv saluki
VVULGBR-0001 narttu Sahrami Zahara's Shakira saluki
VVULN-0001 narttu Sahrami Zahara's Shakira saluki
VVULFIN-0070 narttu Sahrami Zahara's Shakira saluki
VVULSWE-0003 narttu Sahrami Zahara's Shakira saluki
VVULFIN-0076 narttu Adawiyah el Trin Taz saluki
VVULFIN-0081 narttu Sawquen Stars Are Blind saluki
VVULFIN-0087 uros Sawquen Abracadabra saluki
VVULFIN-0092 uros Sawquen San Sebastian saluki
VVULFIN-0107 narttu Sawquen Lebrija saluki
VVULFIN-0110 narttu Bez Zimska pozebai saluki
VVULFIN-0113 narttu Moss Garden Betty Wrong saluki
VVULFIN-0123 narttu Sawquen Majorca saluki
VVULFIN-0127 uros Sawquen Wodka saluki
VVULFIN-0130 uros Sawquen Doubleshot saluki
VVULFIN-0135 uros Sawquen Casino Royale saluki
VVULFIN-0137 uros Sawquen Tomorrow Never Dies saluki
VVULFIN-0141 narttu Midnight's Saluqis Hadjara saluki
VVULFIN-0158 narttu Arabian Star's Queen of Persia saluki
VVULFIN-0166 uros Sawquen Heart of Betrayal saluki
VVULFIN-0170 uros Sawquen The Dark Volume saluki
VVULFIN-0172 uros Whatsername saluki
VVULFIN-0176 uros Virvatulen Juhlavieras saluki
VVULFIN-0178 narttu Sawquen The Thirty-Nine Steps saluki
VVULFIN-0189 narttu Sawquen Halfway To Heaven saluki
VVULFIN-0204 uros Sawquen Land Of The Lost saluki
VVULFIN-0207 narttu Jeriyan Sharafat saluki
VVULFIN-0209 uros Zoroki Shalah Flamenco saluki
       
VVULFIN-0089 uros Neşeli Modrá Blesky silkkivinttikoira
VVULFIN-0090 narttu Neşeli Rüzgâr silkkivinttikoira
VVULFIN-0091 narttu Silencieux's Are you my love silkkivinttikoira
VVULFIN-0098 narttu Weltraum Anormal rüya silkkivinttikoira
VVULFIN-0116 narttu Feuill's Kalie silkkivinttikoira
VVULFIN-0117 narttu Silencieux's Garden love is beautiful silkkivinttikoira
VVULFIN-0121 uros Weltraum Bahtiyar Battul silkkivinttikoira
VVULFIN-0156 uros Weltraum Azad zamir silkkivinttikoira
VVULFIN-0165 uros Silencieux's Star Are In The World silkkivinttikoira
VVULFIN-0167 uros Bamboo Panda Love Penguin silkkivinttikoira
VVULFIN-0174 narttu FA Andine silkkivinttikoira
       
VVULFIN-0181 uros Le Qui Gandalf the Grey skotlanninhirvikoira
       
VVULFIN-0018 narttu DD Krasivaja Toshna Zvetok venäjänvinttikoira
VVULFIN-0019 uros Aegre of Qwendil's venäjänvinttikoira
VVULFIN-0020 uros Nevermind Permanent Daylight venäjänvinttikoira
VVULFIN-0028 uros Dzamar's Lazarott venäjänvinttikoira
VVULFIN-0037 narttu Audunre venäjänvinttikoira
VVULFIN-0045 uros Nevermind Polyethylene venäjänvinttikoira
VVULFIN-0056 uros Everlasting King of Fools venäjänvinttikoira
VVULFIN-0061 narttu Slavenka Yulka venäjänvinttikoira
VVULFIN-0062 uros Miplian's Ame no Orchestra venäjänvinttikoira
VVULFIN-0066 narttu Feodar Irinei venäjänvinttikoira
VVULFIN-0073 uros Miplian's Akatsuki Yami venäjänvinttikoira
VVULFIN-0074 narttu Miplian's Aoi Tsuki venäjänvinttikoira
VVULFIN-0085 narttu Miplian's Black Sheep venäjänvinttikoira
VVULGBR-0002 narttu Miplian's Black Sheep venäjänvinttikoira
VVULFIN-0102 narttu Miplian's Breath of Life venäjänvinttikoira
VVULSWE-0004 narttu Miplian's Black Sheep venäjänvinttikoira
VVULFIN-0114 uros Dzamar's Dazar venäjänvinttikoira
VVULFIN-0120 narttu Dzamar's Darya venäjänvinttikoira
VVULFIN-0124 uros Breathtaking Dima Dynamite venäjänvinttikoira
VVULFIN-0126 narttu Anima's Caritas Sidus venäjänvinttikoira
VVULFIN-0133 narttu Joikhas Tuonelan Varjossa venäjänvinttikoira
VVULFIN-0150 narttu Dzamar's April venäjänvinttikoira
VVULFIN-0151 narttu Bengali's Life is Life, so? venäjänvinttikoira
VVULFIN-0169 uros Ignacy venäjänvinttikoira
VVULFIN-0186 narttu Mordon Girdle's La-La (Means I Love You) venäjänvinttikoira
VVULFIN-0198 uros Mordon Girdle's Black or White venäjänvinttikoira
VVULFIN-0199 narttu Mordon Girdle's ABC venäjänvinttikoira
       
VVULFIN-0021 narttu AWT Stop Whispering whippet
VVULFIN-0022 uros AWT Ripcord whippet
VVULFIN-0058 narttu Kanashii Enzeru whippet
VVULFIN-0027 narttu Trés Beau Cercle Étoile whippet
VVULFIN-0040 uros Vänskä whippet
VVULFIN-0050 uros Gerberan Blue Ice Bear whippet
VVULFIN-0060 uros Bailey of Qwendil's whippet
VVULFIN-0134 uros Wayne Zorroe whippet
VVULFIN-0140 narttu Black Curiosity Exceed Your Limits whippet
VVULFIN-1068 narttu Carnivore Creek Whipping Circus whippet
VVULFIN-0171 narttu Bluegrass whippet
VVULFIN-0177 narttu Carnivore Creek Whipping Flow whippet
VVULFIN-0187 narttu Zayn Aisha whippet
VVULFIN-0200 uros Third Time Tell's The Truth whippet