Agilityä kaikille roduille 7.10.

Yläkerran virtuaalikennel järjestää neljännet agilitykilpailunsa - tälläkertaa mukaan pääsevät kaikki rodut! Mukana olevat luokat ovat tälläkertaa MINI 1-2, MIDI 1-2 sekä MAXI 1-2. Kolmosluokkia ei siis tälläkertaa järjestetä. Kisa järjestetään siis 7.10. ja VIP on 6.10. kello 10:00.

Agilitykisa alkaa kello 10:00, aloitamme MIDI-luokalla ja jatkamme siitä MAXI-luokkaan numerojärjestyksessä, eli MIDI I on ensin, sitten MIDI II ja aivan lopuksi MAXI II. Kisa loppuu noin kello 16:00. Kisa käydään Yläkerrasta noin kilometrin päässä sijaitsevalla agilityradalla, jonka olemme vuokranneet käyttöömme kisapäivän ajaksi. Kisapäivälle on ennustettu noin 10-13 lämpöastetta, kaatosadetta ja kovaa tuulta, joten esimerkiksi sateenvarjo kannattaa ottaa mukaan! Olemme järjestäneet paikalle myös oleskelukatoksia, joissa voi olla suojassa sateelta. Rata on kuitenkin taivasalla, mutta kaikesta huolimatta pyrimme käymään kisan loppuun syyssateesta huolimatta!

Nippelitietoa

Kisan päivämäärä 7.10., VIP 6.10.
Alaisuus VAL
Tuomarina toimii Tuulia
Mukana MINI 1-2, MIDI 1-2 sekä MAXI 1-2
Jokaiseen luokkaan otetaan 60 osallistujaa.
Osallistumisoikeus on kaikilla roduilla!
3 koiraa/omistaja/luokka.
Säätiedote

Osallistuminen

Osallistuminen hoidetaan automaatin avulla. Lomakkeella voit ilmoittaa yhden koiran kerrallaan, ja ne ilmestyvät täsmälleen samaan aikaan ilmoitettuun luokkaansa. Pyydän erityistä tarkkaavaisuutta koodien kanssa!. Korjaukset tulee lähettää osoitteeseen tuulia[at]katkoviiva.net.

Ilmoita yksi koira kerrallaan! Mikäli luokka on täyttynyt, ei siihen enään voi ilmoittautua eikä sitä näinollen löydy valintalistalta.

Luokka:  
Omistaja:  
Koiran nimi:  
Sivun URL:  
   

Osallistuneet

ALO 30/60

Warning: fopen(alo.txt) [function.fopen]: failed to open stream: No such file or directory in /home/katkovii/public_html/vintti/toiminta/agility4/main.php on line 261
Could not open file