Dzamar's Dazar

vFIN KVA-R vKTV vFIN TVA vAVA BH vFRAW-11 vSWEW-10 vFRAW-10 vWEST-09 vAMV-09 vFRA & LUX & SWE & FRA & ESP & FIN & GRC & USA & DNK MVA

virallinen nimi Dzamar's Dazar kasvattaja Curie, Dzamar
lempinimi Tami väri valkoinen harmain merkein
rotu venäjänvinttikoira omistaja Tuulia, Yläkerran
syntymäpäivä + ikä 31.10.2008, 2v 6kk (AVO) koti Yläkerran
sukupuoli uros lisenssi VVULFIN-0114
tittelit kisakalenterissa rekisterinumero VTR-0000


Harkitessani venäjänvinttikoiran ottoa Yläkertaan olin miettinyt kaiken valmiiksi jo hyvissä ajoin - mistä pentueesta haluan sen, mikä sen nimeksi tulee, mitä alan sen kanssa harrastamaan. Kuultuani, että Dzamar-kenneliin oli tulossa pentuja, päätin toimia välittömästi. Kävin katsomassa vanhempia, tutustuin kasvattajaan ja ennen kaikkea aloin kehittämään pieneen, viisiviikkoiseen Tamiin sen loppuelämän kestävää suhdetta itseeni. Muutaman viikon kuluttua hain pienen, pelokkaan Tamin kotiin ja mietin, että unelmani venäjänvinttikoirasta oli viimein käynyt toteen.

Tami on luonteeltaan hyvin avoin, ja rakastaa ihmisiä ja erityisesti lapsia yli kaiken. Se tarvitsee runsaasti puuhaa ettei ala purkaa turhautumistaan talon sohviin, joten joka-aamuiset, vapaat juoksulenkit ovat sille päivän kohokohta. Se on hyvin nopea, ja juoksee lenkeillä pääasiassa englanninvinttikoirieni, Valtterin, Donnan ja Aten, kanssa. Se ei aivan pysy niiden huimassa vauhdissa, mutta tyytyy osaansa niiden häntien takana ja nauttii hetkestä täysin siemauksin.

Sisarukset
Dzamar's Demyan
Dzamar's Darlam
Dzamar's Darya

Jälkeläiset
Mordon Girdle's Can You Remember
Mordon Girdle's Cheater
Mordon Girdle's Can I See In The Morning (asuu Yläkerrassa)
Mordon Girdle's Corner Of The Sky

i. Gerasim Innokentiy
evm.
ii. Bullet Perfecto
evm.
ie. Yorkiy Elisha
evm.
e. Dzamar's Arabia
vTHAIW-06 vGBRW-07
ei. Israelen Lambretta
evm.
ee. Dzamar's Lillyel
evm

RATAJUOKSUT SUOMI
31.05.2010 VVUL KAP 480 m - 31,09 s. (5/5) FIN KVA-R
05.01.2010 VVUL Yläkerran 480 m - 35,26 s. (4/5)
25.09.2009 VVUL Terveisiä Vintiltä! 480 m - 34,51 s. (3/5)
12.09.2009 VVUL Silencieux 480 m - 34,58 s. (2/5)
01.09.2009 VVUL Kuninkuusjuoksut 2009 480 m - 34,57 s. (1/5)
MAASTOJUOKSUT SUOMI
03.10.2009 VVUL Mordon Girdles 480 m - 82 p. SERT (1/5)
30.09.2011 VVUL Hell Yeah! 480 m - 74 p. SERT (2/5)
KOEJUOKSUT SUOMI
19.07.2009 VVUL Vinttariviikonloppu #4, 480 m - 38,80 s. (1/3)
25.07.2009 VVUL Jarozii #4, 480 m - 38,12 s. (2/3)
07.08.2009 VVUL Yläkerran #4, 480 m - 38,57 s. (3.3) LISENSSI, VVULFIN-0114
KOEJUOKSUT ISO-BRITANNIA
25.07.2009 VVUL, Iso-Britannia Jarozii # 4, 480 m - 38,45 s. (1/3)
KOEJUOKSUT RUOTSI
25.07.2009 VVUL Jarozii # 4, 480 m - 39,29 s.
08.08.2009 VVUL Black Sahara # 4, 480 m - 38,67 s. (1/3)
NÄYTTELYT
10.06.2011 Ranska Voittajanäyttely -11 AVO Josefina ERI1 PU1 SERT CACIB ROP vFRAW-11
23.10.2010 Luxemburg Voittajanäyttely -10 AVO Pihavahti ERI1 PU2 CACIB
31.08.2010 Ruotsi Voittajanäyttely -10 AVO Mimmu ERI1 PU1 ROP SERT CACIB vSWEW-10
20.08.2010 Ranska Voittajanäyttely -10 AVO Josefina ERI1 PU1 ROP SERT CACIB vFRAW-10
14.09.2010 Espanja DeWolf AVO Hubble ERI1 PU1 ROP SERT
25.07.2010 Suomi Harmony AVO Josefina ERI1 PU1 VSP SERT CACIB
29.10.2009 Kreikka KV AVO Don ERI1 PU1 ROP SERT CACIB
10.11.2009 Amerikka AM VNL AVO Kati ERI1 PU1 VSP SERT vWEST-09
12.11.2009 Amerikka Amerikan Voittaja -09 AVO Kati ERI1 PU1 VSP SERT vAMV-09
02.10.2009 Ranska Hillfield AVO Mimmu ERI1 PU1 ROP SERT CACIB
29.08.2009 Tanska HW AVO Kati ERI1 PU1 VSP SERT
PALVELUSKOIRALAJIT
12.11.08 VSPKL Firielin PAKK Jannsu 93p, PAKK1, BH
NÄYTTELYT
18.08.09 FIN VNL Duskarra AVO Kati ERI3, PU4
KOIRATANSSI
03.09.10 VKTL Enemy B-osio whokilledbambi 11 pistettä VKTV
01.09.10 VKTL Moonwolves A-osio Ansk 23 pistettä
18.10.09 VKTL KAP A-osio Iivi 19 pistettä
16.10.09 VKTL Pyörätön A-osio Nora 30 pistettä
07.10.09 VKTL 4 Laps Clover A-osio Vivienne 27 pistettä
09.10.09 VKTL Lutunen A-osio Vivienne 23 pistettä
13.09.09 VKTL 4 Laps Clover B-osio Apila 11 pistettä
22.08.09 VKTL Sivukaistan A-osio Jebi 10 pistettä
15.07.09 VKTL Tulevaisuuden A-osio Greywolf 19 pistettä
6.12.08 VKTL Kairankuiskeen A-osio Elina 23 p
22.11.08 VKTL Snark's A-osio Lani 12 p
07.12.08 VKTL Shadowqueen B-osio Ciel 30 pistettä
29.11.08 VKTL Rosewell A-osio Netry 19 pistettä
TOTTELEVAISUUSKOULUTUS (EVL)
18.2.2010 VTL Haovc EVL Spiegel I-tulos vFIN TVA
1.2.2010 VTL Redwick EVL Tuulia I-tulos + KP
9.1.2010 VTL Basuunan EVL Reetta I-tulos
24.09.2009 VTL 4 Laps Clover VOI Apila I-tulos EVL
21.09.2009 VTL Bordersky VOI Hobu I-tulos
15.08.2009 VTL Lumoavan AVO ei mainittu I-tulos VOI
25.08.2009 VTL 4 Laps Lover AVO Apila I-tulos
16.07.09 VTL de Verano ALO Herttua (?) I-tulos AVO
22.07.09 VTL d&d ALO Reetta I-tulos
AGILITY
07.07.2009 VAL Filyra MAXI I Eros VKUMA
28.08.2009 VAL Farday MAXI I Mimmu VKUMA
15.10.2009 VAL Yläkerran MAXI I Tuulia VKUMA MAXI II
02.08.2010 VAL pooli MAXI II pooli VKUMA
06.08.2010 VAL Damme MAXI II Jessica VKUMA
10.10.2010 VAL Greyscale MAXI II Nikke VKUMA MAXI III
28.02.11 VAL Siara MAXI III Aveline VKUMA
16.03.2011 VAL Lychee MAXI III cantarel vKUMA
04.05.2011 VAL Shaghas MAXI III Sigitius vKUMA vAVA
MAASTOESTEET (ALO)
09.10.09 VMEL 4 Laps Clover ALO Apila MEKUMA MAXI AVO
23.07.09 VMEL Fresh Over ALO ei ilmoitettu MEKUMA
FLYBALL
22.11.08 VFBL Rosewell team 1 Nettah 10 pistettä
18.07.2009 VFBL vCDT team 7 Cocoa 10 pistettä
26.09.2009 VFBL Hvala team 3 Saskia 10 pistettä
06.08.2010 VFBL Pooli team 2 Pooli 5 pistettä
09.07.2011 VFBL Verdessan team 1 femm 10 pistettä